Lehmien lypsyä ja pieneläimiä Taitaja2015 -tapahtumassa

Julkaistu: 04.05.2015 klo 15:01
Julkaisija: Taitaja2015

Tiistaina 5.5. käynnistyvä suurtapahtuma tuo HK Areenalle erilaisia eläimiä.

Kilpailuvalmistelut ovat loppusuoralla tapahtumapaikalla. Maanantain aikana HK Areenan ulkopuolelle saapuivat hiehot, karitsat ja kaksi shetlanninponia. Sisätiloihin tuotiin pieneläimet, lukuun ottamatta kissoja ja koiria, jotka saapuvat paikalle ensimmäisenä kilpailuaamuna.

Lajivastaavan Kirsi Niittymäki oli positiivisella mielellä viimeistelyiden loppumetreillä.

- Kaikki on hyvällä mallilla, pientä loppusilausta vaille. Mutta kilpailijat ovat saapuneet paikalle, samoin kuin tuomarit.

Päätuomarina toimii Piritta Pärssinen Keski-Pohjanmaan ammattiopistosta. Muu tuomaristo muodostuu alalla työskentelevien yritysten ja ammattioppilaitoksen edustajista.

Kilpailijat edustavat viittä koulua ja kaikki kilpailijat ovat naispuolisia. Semifinaaleista mukaan karsiutuivat seuraavat opiskelijat:

Koulutuskeskus Salpauksesta tulee Reeta Mäkelä. Koulutuskeskus Sedua edustaa Hanna Samppala ja Ylä-Savon ammattiopistosta tulevat Marita Heikkinen ja Karita Huttunen. Keski-Pohjanmaan naistrio muodostuu Alina Metsa-Ketelästä, Eeva Moilasesta ja Milla Tuovisesta. Reea Lukka tulee Hyriasta.

Tiistaina kilpailupäivä alkaa neljällä ensimmäisellä kilpailijalla kello 5.15, kun he lähtevät Sauvoon karjatilalle hoitamaan aamulypsyä ja tarkkailemaan lehmien terveydentilaa.

Pääyhteistyökumppanit

  • Bosch
  • TOK
  • Wurth
  • Goldwell
  • Volvo
  • Elektrolux
  • Messu- ja Kongressikeskus
  • Teknologiateollisuus
  • John Deere
  • Schenker
  • Festo
  • Grönblom
  • Tikkurila
  • Wihuri
  • Föli
  • Turun Sanomat
  • Stepsystems

Yhteistyöoppilaitokset

  • Axell
  • Tao
  • Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä
  • Raseko
  • Bovallius
  • Peimarin koulutuskuntayhtymä
  • Skills
  • Turun ammatti-instituutti
  • Salon seudun ammattiopisto

Mukana toteuttamassa

  • Winnova
  • Sedu
  • Keuda
  • Suomen liikemiesten kauppaopisto
  • Salpaus
  • Visit Turku
  • Turku AMK
  • Turun Aikuiskoulutuskeskus
  • Yrkesakademin i Österbotten
  • Are
  • Radiotutka
  • Tutka